JYP

Jyväskylän palloilijat, tunnettu paremmin lyhenteellä JYP, perustettiin vuonna 1923, jolloin se oli moneen pallolajiin panostava seura: seurassa satsattiin sen alkuaikoina jalkapalloiluun, jääpalloon, pesäpalloon ja myöhemmin myös koripalloiluun. Vasta vuonna 1947 seuran toimintaan tuli mukaan myös jääkiekko, josta se myös parhaiten tunnetaan tänä päivänä. Sittemmin vuonna 1977 jääkiekko- ja jalkapallotoiminta erosivat toisistaan erillisiksi seuroiksi.JYP, tai puhekielellä sanotuna ”Jyppi”, on pelannut SM-liigassa vuodesta 1985 lähtien ja on saanut saaliikseen yhteensä kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Ensimmäinen SM-liigan mestaruus vuonna 2009 aiheuttikin melkoisen jääkiekkokuumeen jyväskylässä, kun JYP voitti finaalisarjassa vahvana tunnetut Kärpät luvuin 4-0. Jyväskyläläinen seura vahvistaakin koko ajan panoksiaan esimerkiksi lisätyllä budjetilla. Seura pelaa enimmäkseen suomalaisella kokoonpanolla, mutta viime vuosina on vahvistukseksi ostettu pelivoimaa sekä muilta suomalaisilta joukkueilta että ulkomailta. Vahvuutena JYP:llä on myös se, että monet isoissa seuroissa varjoon jääneet pelaajat ovat jyväskylässä lyöneet itsensä läpi.Valmennuksessaan JYP on hyödyntänyt usein paikallista osaamista, ja useat valmentajat ovatkin tulleet Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseltä linjalta. Tämänhetkisenä päävalmentajana seurassa toimii Marko Virtanen. Joukkueen kapteenina kaudella 2014-15 hyödynnettiin sitä vastoin ulkomaalaista taitamista kanadalaisen Eric Perrinin johdolla. JYP:n joukkueen tunnistaa kaukalossa peliasuista, joissa väreinä on musta, valkoinen ja punainen erilaisina yhdistelminä riippuen siitä, onko kyseessä koti- vai vieraspeli. Seuran kotiareenana toimii Synergia-areena Jyväskylässä.