Tappara

Kun kiekko kolahtaa maaliin ja hallissa soi itävaltalaisen Opus-yhtyeen ”Live is life”, niin silloin voi olla varma, että kaukalossa ovat iskuvoimassa tamperelaiset Tapparan pojat! Kyseinen jääkiekkojoukkue onkin yksi Suomen parhaimmista ja menestyksekkäimmistä joukkueista, jolla on takanaan yhteensä 72 pääsarjakautta Suomen mestaruussarjassa, joista sillä on saaliinaan 15 kultaa, 12 hopeaa ja 11 pronssista mitalia.

Tamperelainen Tappara aloitti toimintansa vuonna 1932 silloisella nimellä Tammerfors Bollklubb (TBK). Seuran perusti ja omisti tuolloin Tampereen ruotsalainen koulu (Svenska Samskolan i Tammerfors). Päälajina oli jääkiekko, mutta seuralla on myös aina ollut mm. taitoluistelutoimintaa. Ensimmäisen SM-mestaruutensa joukkue saavutti kaudella 1952-53, ja siitä asti seuran menestys on lähtenyt nousuun. Seura sai nykyisen nimensä Tappara vuonna 1955, ja mukaan alkoi tästä lähtien tulla myös useita suomenkielisiä pelaajia.

Tapparan edustusjoukkue koostuu tänä päivänä enimmäkseen suomalaisista pelaajista, mutta riveistä löytyy myös ulkomaalaisia nimiä. Kanadalaisia pelaajia on muutama, lisäksi edustettuna ovat myös Norja, Tshekki ja Yhdysvallat. Joukkueen päävalmentajana kaudella 2014-15 toimii Jussi Tapola ja kapteenina laitahyökkääjä Jukka Peltola. Peliasut, joista Tapparan pelaajat tunnistaa SM-liigan peleissä, ovat valko-sini-oranssit hieman erilailla yhdistettynä riippuen siitä, onko kyseessä koti- vai vieraspeli. Seuran kotiareenana toimii Tampereen jäähalli.